Taivaalla leijui tummia pilviä, joten ajattelin kesäsateen saapuvan pian. Päätin lähteä kuivin jaloin pois, laitoin kirjan laukkuuni ja lähdin kävelemään pois hiekkarannalta. Rannalla ei näkynyt ketään muita, ihmettelin "missä kaikki ihmiset ovat?". Katselin ympärilleni, en nähnyt muuta kuin tyhjän uimarannnan ja jalanjälkeni, jotka olivat painautuneet hiekkaan kävellessäni tielle päin.

Tunsin ensimmäisten pisaroiden osuvan poskilleni, joten lähdin kävelemään nopeammin kotia kohti. Vedin laukkuni vetoketjun kiinni ja huomasin jotain kummallista, päälleni tippuneet pisarat eivät olleet kastelleet minua vaan jäivät paitaani kiinni kuin helmet.

Hiuksissani oli myös monia hohtavia pisaroita, kun nostin katseeni ja mietin "mitä ihmettä täällä tapahtuu?!?" niin näin pienen poikalapsen istuvan puun juurella ja katsovan minua silmät loistaen. Poika tuli minua lähemmäs, osoitti sormellaan ja sanoi ilosta hehkuen "sadekeiju!".

Katsoin peilikuvaani lähimmän auton ikkunasta ja jähmetyin tuijottamaan hetkeksi, en ollut tunnistaa itseäni, koska minussa oli joka puolella vesipisaroita, jotka hohtivat upeasti. Käännyin sanoakseni jotain pikkupojalle, mutta en nähnyt häntä enää missään, sitä poikaa en ole tavannut sen sateen jälkeen ja pisaratkin olivat kadonneet, kun vilkaisin uudestaan peilikuvaani.

WP_20160613_003.jpg